Älä tuo puuta kokkokasaan – avotulenteko kielletty metsäpalovaroituksen vuoksi

Upealla keväällä ja alkukesällä on kääntöpuolensa: luonto kuivuu ja Uudellamaalla on voimassa metsäpalovaroitus.  Tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä on avotulen teko kielletty. Avotulella tarkoitetaan nuotiota tai muuta vastaavaa tulen käyttöä, josta tulen on mahdollista päästä irti joko maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Esimerkiksi kevytrakenteisten, suoraan maapohjalle asetettavien ja helposti tuulessa kaatuvien grillien ja vastaavien muiden tulisijojen käyttö katsotaan pelastuslaissa avotulen teoksi.

Uudenmaan pelastuslaitokset ovat lisäksi asettaneet tiukennetun avotulen tekokiellon. Pelastuslaitosten antama avotulen teko kielto tiukentaa normaalin metsäpalovaroituksen asettamia rajoituksia avotulen käytölle. Esimerkiksi virkistysalueiden keittokatoksien tulisijoja ei nyt saa käyttää.

Esimerkiksi rakennusjätteiden polttaminen tynnyrissä on ehdottomasti kielletty. Luonto on nyt niin kuivaa, että kipinä voi sytyttää koko Kivinokan ja silloin ovat vaarassa kesämajojen lisäksi ihmiset ja luontokappaleet. Saaritoimikunta on antanut asiasta varoituksia. Valitettavasti joudumme seuraavaksi kutsumaan paikalle poliisit, jos asiaa ei uskota.

Juhannuskokkokasaan ei voi nyt tuoda enempää jätepuuta, sillä näyttää hyvin todennäköiseltä, ettei ennen juhannusta tule niin paljoa vettä, että metsäpalovaroitus peruttaisiin. Todennäköisempää on, että yhdistys tilaa rannalle roskalavan ja kokko viedään Sortti-asemalle ennen juhannusta.