Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta Kivinokassa 27.8.2013

Kivinokan yhteistyöryhmä oli kutsunut Kaupunkisuunittelulautakunnan jäsenet tutustumaan Kivinokkaan 27.8.2013. Paikalle saapui edustajat Vihreistä, Vasemmistoliitosta sekä Demareista. Kokoomuksesta ja perussuomalaisista ei päässyt paikalle kukaan. Yhteistyöryhmästä oli paikalla edustajat Ponnareilta, Siirtolapuutarhasta sekä Kivinokkalaiset ry:stä.
Keskustelu kävi vilkkaana, ja kaikki osapuolet totesivat tapaamisen olleen antoisa. Viemisiksi, myös muille lautakunnanjäsenille, lahjoitettiin Ponnareiden historiikki sekä siirtolapuutarhan historiikki, Kivinokka-kirja ”Kesämaja appelsiinilaatikoista” saatekirjeen kera sekä Kivinokkalaiset ry:n kaupungille jättämä Kivinokan kehittämissuunnitelma,

(Yhteistyöryhmään kuuluvat alueen järjestöt eli Helsingin Ponnistus, siirtolapuutarha, JHL, Kartanon venekerho ja Kivinokkalaiset ry.)