Tervetuloa maastoretkelle Kivinokkaan ke 21.10.2015 klo 16-18.
Kivinokan vanhan metsän alueelle ollaan perustamassa luonnonsuojelualuetta, ja alueelle on tekeillä hoito- ja käyttösuunnitelma. Tule kertomaan, mitkä ovat sinulle mieluisia paikkoja, joita haluaisit nostaa esiin, tai polkuja, joita haluaisit kulkea tulevaisuudessakin. Onko sinulla Kivinokasta tietoa, jonka haluaisit jakaa muiden kanssa?
Maastoretkellä biologi Esa Lammi Ympäristösuunnittelu Envirosta kertoo aiemmin esiin tulleista suunnitelmista alueen kehittämiseksi. Paikalla on myös edustajia ympäristökeskuksesta ja muista kaupungin virastoista.
Retki alkaa Kivinokan Luontopolun lähtöpisteestä (puomin jälkeen oikealle kohti Ponnistuksen kenttää).