Kivinokkalaiset ry:n Saunatyöryhmä teki syksyllä kyselyn siitä, millaisen saunan kivinokkalaiset haluaisivat.
Kivinokkalaiset ry:n jäsenille tehtyyn kyselyyn vastasi 110 henkilöä. Muille kivinokkailijoille tehtyyn kyselyyn tuli 120 vastausta, joista 44 % oli Kartanon kesämajalaisia, 23 % Kivinokkalaiset ry:n jäseniä ja 18 % Herttoniemen siirtolapuutarhan mökkiläisiä. Ponnareista vastasi 1. Loput vastaajat olivat kaupunkilaisia, joilla ei ole majaa Kivinokassa.
Kyselyä jaettiin Kivinokkaan liittyvillä FB-sivuilla, joten se ei tavoittanut kaikkia kivinokkalaisia. Kysely ei ole myöskään mikään tieteellinen tutkimus, vaan sen avulla haluttiin kuulostella tunnelmia ja saada vinkkejä toiveista. Saunan rakentamisesta on tehty päätös yhdistyksen syyskokouksessa, joten kysely ei varsinaisesti mitannut saunan kannatusta.
Kivinokkalaisten kyselyyn vastanneista 108 kannatti saunan rakentamista, kuusi vastusti.
Vastaajilta kysyttiin, mikä saunassa olisi tärkeää. Ennalta annetuista vaihtoehdoista sai valita viisi tärkeintä.
Sekä Kivinokkalaisten (K) jäsenet että muut (M) kivinokkailijat vastasivat lähes yhteneväisesti.
Mahdollisuus päästä lämpimään suihkuun 78 % (K), 87 % (M).
Saunaan voi mennä joustavasti, kun aikataulu sopii 65 % (K), 50 % (M).
Sauna sopii Kivinokan rakennettuun ympäristöön 57 % (K), 60 % (M).
Saunaan voi tuoda vieraita 48 % (K), 47 % (M).
Saunassa on kiva yhteistila, jossa jutella muiden kanssa 43 % (K), 49 % (M).
Sauna ei aiheuta häiriötä lähialueelle 43 % (K), 41 % (M).
Lisäksi kyselyssä sai kertoa vapaasti ajatuksiaan, jos luettelosta ei löytynyt itselle tärkeitä vaihtoehtoja. Ehdottomasti eniten mainintoja sai se, että saunasta pääsee uimaan. Lisäksi toivottiin yhteistilaa ja terassia, jossa saisi vilvoitella löylyjen välissä.
Saunan palveluista toivottiin eniten yleistä naisten ja miesten vuoroa sekä mahdollisuutta käyttää suihkua saunavuorojen ulkopuolella. Kannatusta sai myös yhteinen uikkarivuoro, sillä se mahdollistaisi koko perheen yhteisen löylyttelyn samaan aikaan. Myös talvisaunaa ja avantouintia toivottiin. Kivinokkalaisten jäsenistä 68 prosenttia toivoi myös mahdollisuutta yksityisvuoroihin.
Suurin osa saunoisi kesäkaudella keskimäärin kerran viikossa (33 %). Useamman kerran viikossa saunoisi vajaa viidennes vastaajista.
MITÄ SAUNOMINEN SAISI MAKSAA?
Kyselyssä haarukoitiin myös sitä, minkä verran saunomisesta ollaan valmiita maksamaan. Kivinokkalaisten jäsenet olisivat valmiita maksamaan kahden tunnin yksityisvuorosta 40 (33,3%) – 50 euroa (25,9 %). Yksittäisestä saunavuorosta yleisellä vuorolla oltaisiin valmiita maksamaan keskimäärin kuusi euroa.
KUKA SAISI SAUNOA?
Kivinokkalaisten jäseniltä kysyttiin, kenellä tulisi olla oikeus käyttää saunaa. Saunan pitäisi olla vain Kivinokkalaiset ry:n kesämajalaisten käytössä 44 prosentin mielestä. Kivinokan kaikille majalaisille ja mökkiläisille oikeuden antaisi 47 % ja 14 prosentin mielestä saunomisoikeuden tulisi olla kaikille avoin maksua vastaan.
Muiden kivinokkailijoiden mielestä saunan pitäisi olla avoin kaikille kivinokkalaisille (46 %) ja kaikille ihmisille (41 %), mikä ei ehkä ole yllätys. 87 % muista kuin Kivinokkalaiset ry:n jäsenistä oli myös halukkaita maksamaan saunomisoikeudesta vuosimaksua.
”Ostaisin mielelläni rakentamisen tueksi saunakortin esim. 100 euroa, joka olisi voimassa useamman vuoden ja jolla saisi saunoa vaikka 15 kertaa. Ja mielellään niin, että kortilla voisi maksaa useamman saunojan pääsymaksun.”
Kivinokkalaisilta kysyttiin myös, olisivatko he halukkaita osallistumaan saunan rakennuskustannuksiin vapaaehtoisesti, jos saunasta olisi siten mahdollista rakentaa paremmin omia toiveita vastaava. Yli puolet (54 %) oli valmis maksamaan vapaaehtoisesti lisää. Useimmat mainitut summat olivat 50, 100 ja 200 euroa.
TOIVEITA, HAAVEITA, PELKOJAKIN
Saunatoimikunnalle kertyi kyselystä paljon hyviä vinkkejä ja toiveita.
On tietysti selvää, ettei kaikkia niistä voida toteuttaa jo ihan taloudellisistakin syistä. Myös infran puute Kivinokan kärjessä asettaa rajoitteita sille, kuinka isolle joukolle sauna voidaan avata. Saunatyöryhmä joutuukin paketoimaan unelmat realismin rajoihin.
Yllättävintä kyselyissä oli vastausten ja terveisten hyväntuulisuus ja kannustavuus; sauna on selvästi tärkeä osa Kivinokkaa ja Kulosaaren kartanon saunan lopetettua yhteisöllisiä kohtaamisia saunassa ja saunan terassilla kaivataan. Sauna on ollut myös paikka, johon kokoontuvat kaikkien Kivinokan yhdistysten väki ja tätä pidettiin vastauksissa tärkeänä.
Kivinokan kärjen uusi sauna ei valmistu vuoden 2024 aikana, jo pelkkiin lupahakemuksiin menee kuukausia. Kivinokan toimijat ovatkin selvittämässä, saisiko kartanon saunan vuokralle ensi kesälle, sillä kartanon myynti alkaa aikaisintaan keväällä. Tähän mahdollisuuteen ei ole kuitenkaan saatu vielä vastausta kaupungin päästä.
Tässä otos kyselyyn jätetyistä toiveista ja terveisistä.
”Mahdollisimman yksinkertainen, alueen arkkitehtuuria ja rakennustapoja kunnioittava ja ympäristöön sulautuva rakennus. Jos rakennetaan sauna vain osalle kesämaja-alueen asukkaista, se jakaa ihmisiä heihin ja meihin. Halutaanko korostaa erillisyyttä? Sauna on kuitenkin ollut kautta aikojen paikka, jossa kohdataan, vaihetaan ideoita, kuulumisia, rakennetaan yhteisöllisyyttä.”
”Kiitos että edistätte tätä! Peseytymismahdollisuus lämpimällä vedellä lisäisi meidän perheemme yöpymisiä paljon!”
”Upeaa olisi vihdoin saada alueelle sauna! Se lisäisi huomattavasti meidän oleskelua omalla mökillä. Lapset ovat hyvin vastahakoisia käymään kylmissä suihkuissa, joten lämpimän suihkun mahdollisuus olisi tosi tärkeä, jotta voisimme olla majalla pari, kolmekin yötä kerrallaan.”
”Toivon että uusi sauna ei tuo Kivinokkaan paljon ulkopuolisia ihmisiä, melua ja ilkivaltaa. Sen sijaan toivon että sauna parantaisi Kivinokan yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä!”
”Kiitos tulevasta ja kauan odotetusta saunasta🌹 Paikkakin on oikein passeli!”
”Hyvä että vihdoinkin saadaan alueelle sauna, josta pääsee myös uimaan.”
”Minusta saunan kävijämäärä ei saa olla niin korkea, että se kuormittaa luontoa. Saunan jätevedet tullaan imeyttämään maaperään, joten epäilen suuresti, että jos koko kesämaja-alueen mökkiläiset käyttävät saunaa niin saunan jätevesistä syntyy ongelma. Ennemmin pienimuotoista ja toimivaa. ”
”Maisemaikkuna, vilvoitteluterassi istuskelupaikoilla, jääkaappi omia juomia varten, lasipullokielto sirujen välttämiseksi. Ainakin 1-2 yhteistä lenkkisaunavuoroa ja mahdollisuus varata omaan käyttöön muina aikoina. Ei vuoroja myöhälle yöhön, esim klo 22 voisi loppua.
”Kovemmille saunojille lauteet lähemmäksi katon rajaa. Vrt. Kotiharjun sauna.”
”Saunaranta pitäisi tasoittaa pienille uimareille. Myös laituri voisi olla hyvä niin pääsee saunasta helposti uimaan. ”
”Kiitos kun suunnittelette! Saunan ei tarvitse olla mikään luksus vaan paikka heittää löylyä. Helppo matka uimaan plussaa. ”
”Mahdollisimman pelkistetty mutta tilava puusauna mielellään. Ja avoin kaikille, niin saadaan käyttäjäkuntaa ja rahaa rakentamiseen ja pyörittämiseen. Toki voi olla vuoroja myös vain mökkiläisille.”
”Pidän tärkeänä, että sauna istuu maisemaan. ”
”Pikkuranta on jo nyt välillä rauhaton, joten sauna tuo varmasti sillä tavalla rauhallisuutta alueelle.”
”Lukollisia kaappeja jonne jättää arvotavarat. Kaappeihin pistoke, jotta voi ladata esim puhelinta samalla. Kaappi voisi maksaa esim 50 senttiä. ”
”Kiva yhteistila vilvotteluun olisi tärkeää yhteisöllisyyden vuoksi.”
”Toivottavasti sauna sopii Kivinokan tunnelmaan, on moderni, mutta alueen luontoon ja mökkeihin sopiva. Toivottavasti saunaan tulee sopivasti näkösuojaa”.
”Mahdollisimman oldschool. Paljon puuta. Mahd vähän muita materiaaleja.”
”Omat juomat sallittu kuten kartanon saunallakin. Lisää viihtyvyyttä, sekä kävijöitä.”
”Saunan tulee kunnioittaa pienen uimarannan luontoarvoja ja estetiikkaa. Saunan tulisi olla pieni ja vaatimaton ja aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriötä majalaisille sekä uimarannan käyttäjille.”
”Suihkun pitäisi olla mahdollisuus päästä päivittäin ja esim. klo. 22.00 asti (vuorotyö).”
” En ole innokas saunoja. Ajattelen, että pikku-uimaranta täyttyy saunasta. Arvostan, jos tulevalla saunalla on mahdollista käydä sovitusti suihkussa.”
”Erilliset suihkutilat miehille/ naisille niin että niitä voi käyttää niin yhteissaunoissa kuin ilman saunaa. Yhteinen vilvoittelutila, jotta voi jutustella ja esim. yhteisvuoroilla (uimapuku) /tai ei) perheen / kaverien kanssa jutustella.”
”Toivoisin uintimahdollisuutta. Helsingin kaupungin omistamassa Iso Iiluoto on ihana sauna (puukiuas) ja ihana uinti mahdollisuus, portaat menee suoraa mereen, toivoisin samanlaista Kivinokkaan.”
”Lähelle uintimahdollisuuus, joka soveltuu myös lapsille. Tulemme ehdottomasti käyttämään jos – saunasta pääsee uimaan – on käytössä iltaisin töiden jälkeen – koko perhe voi saunoa yhdessä (sekasauna).”
”Kausikorttimahdollisuus. Maksu ulkopuolisille hieman kalliimpi.”
”Makkarateline saunassa.”
”Yhteinen vilvoiteluterassi (ei niin kuin jhl:n saunassa, miehillä ja naisilla oma vilvoittelupuoli).”
”Vihtomismahdollisuus.”
”Edulliset käyntimaksut olisi jees! Laituri ja terassi olisi kivat! Kivet pois rantavedestä!”
”Kivinokan henkeen ja tyyliin sopiva sauna.”
”Toivottavasti hanke toteutuu ja siitä on iloa mahdollisimman monelle.”