Kirjan ja makkaran päivä 12.8.

Tervetuloa Kivinokan uimarannalle 12.8. kello 14 grillaamaan ja kuulemaan, mitä uutuuskirjoja kivinokkalaiset kirjoittajat ovat julkaisseet viime aikoina. Tilaisuudessa on mukana “oman porukan” ohella kirjoittajia, jotka kertovat merelliseen Helsinkiin liityvistä kirjoistaan.

Tapahtuman aikana on mahdollista grillata uimarannan grillissa. Omat makkarat  mukaan! Yhdistys tarjoaa sinapit, ketsupit sekä hengenravintoa.

Eero Haapanen: Lukuja luodoilta. Saaristolinnut nyt ja ennen (Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja ja Ympäristötutkimus Yrjölä 2017) Naurulokki oli Helsingin valtiaslaji, kaupungin näkyvin sekä kuuluvin lintu. Lokkeja pesi Vanhankaupunginlahdella 10 000 paria 40-luvulla. Nyt ei yhtäkään. Saaristolinnuista nyt ja ennen kertoo tietokirjailija, Viikin lintumies Eero Haapanen.

Olli Laine: Suomi 100. Itsenäinen Suomi aloitti pohjalta, sisällissodasta. Maaliskuussa julkaistiin The World Happines Report, jossa Suomi kipusi 156 maasta maailman onnellisimmaksi kansaksi. Kirja kertoo miten se tapahtui.

Lisäksi Olli Laine on toimittanut dekkariantologian Karhun kanssa mustikassa, jossa myös on yhtenä kirjoittajana mukana. Yksi kirjan tarinoitten rikoksista tapahtuu Kivinokassa.

Pauliina Lindholm: Komendantti (Otava 2017):Pauliina Lindholm on graafikko ja omen sanojensa mukaan osapäiväkirjailija. Komendantti kertoo Suomenlinnan rakentamisesta. Se voitti Suomi 2017 -romaanikilpailun.

Laura Salama (Reuna-kustannus 2018): Kiitoskirjeitä. Stooreja ihmisistä, jotka ovat tuuppineet kirjan kirjoittajaa eteenpäin, saaneet elämän tuntumaan milloin juhlalta tai seikkailulta, milloin ainakin jatkamisen arvoiselta. Muutamat kirjan tarinoista sijoittuvat Kivinokkaan.