Kivinokkalaiset ry:n lausunto asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja valmisteluaineistoon

Kivinokkalaiset ry:n mielipide Kivinokan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta

Olemme iloisia, että Kivinokkaa kehitetään yleiskaavan linjausten mukaisesti kesämaja- ja viheralueena. Yli 100 vuotta helsinkiläisten kesänviettoa ja lähiluontoa saa arvoisensa asemakaavan ja säilyttää ainutlaatuisen luotokohteen ja kulttuurihistorian tuleville sukupolville.

Toivomme alueen kehittämistä niin, että virkistyskäyttö ja kesämajailu elävät sopusoinnussa.

Esitämme suunnitteluperiaatteisiin muutaman huomion:

  • Alueen luonto tulee säilyttää luonnonmukaisena virkistysympäristönä, siitä ei saa tehdä hoidettavaa puistoa Kulosaaren kartanon puistoa ja pallokenttiä lukuun ottamatta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö rantojen pusikoita tulisi harventaa ja avata merimaisema kulkureiteiltä.
  • Kivinokassa on jo nyt koko alueen läpäisevä kulkureitistö. Alue on jo nyt avoimesti kuljettavissa ja täynnä risteäviä polkuja ja kallioita, joille voi hakeutua nauttimaan merimaisemasta. Nyt suunnitelman reittiesityksiin on vaikea ottaa kantaa, sillä suunnitelmasta puuttuu reittien leveys ja järeysmerkinnät kokonaan. Uusien reittien sijaan tulisi ensisijaisesti tarkastella jo olemassa olevia polkuja ja kulkureittejä, jotka puuttuvat kartasta kokonaan. Alueella tulisi suosia luontoon muodostuneita polkuja. Kivinokan viehätys syntyy kesämajojen ja metsän keskellä kulkevista poluista, joita pitkin kulkiessa voi nauttia hiljaisuudesta, luonnosta ja kulkea kulttuurihistoriallisesti merkittävän kesämaja-alueen keskellä. Reittejä suunniteltaessa on mietittävä, ettei tuhota alueen lumovoimaa. Kivinokassa kesämaja-aluetta ei ole rajattu, vaan polut ja metsä majojen välissä on avointa kaikkien kulkea. Kivinokan vanhan metsän kulkureitteissä on otettava huomioon, mitä luonnonsuojelualueelle laaditussa reittisuunnitelmassa on alueesta todettu.
  • Alueelle laadittavassa liikennesuunnitelmassa on tähdättävä siihen, että autoilu alueella vähenee. Lisää parkkipaikkoja tarvitaan ja niitä voisi sijoittaa esimerkiksi Kipparlahden silmukkaan. Kaavassa tulisi kieltää kulkuteiden asfaltoiminen ja vain jo olemassa oleva pääväylä, huoltoreitti, tulisi olla talvikunnossapidon ja esteettömyyden piirissä, jottei autoilu alueella lisäänny. Liian leveät ja huolletut reitit nostavat vauhtia. Kivinokan pyöräilyreitit tulisi merkitä selvästi, ja pyöräily tulisi kieltää luonnossa ja poluilla, ettei maasto kulu liikaa. Kävely- ja pyöräilyreitti tulisi ohjata pois ajotieltä kartanon ohitse. Pyöräilyreitti yhdistyisi Kipparlahden silmukassa suunnitteilla olevaan Itä-Baanaan. Liikennesuunnitelmassa on ratkaistava, millaisella ajoportilla autoliikenne saadaan pidettyä pois nykyisen puomin takaiselta alueelta, jotta alueella säilyy hiljaisuus, eikä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tarvitse väistellä autoilijoita.
  • Kivinokkalaiset ry toivoo, että mahdolliset uudet rantareitit toteutettaisiin pitkospuureitteinä sekä Vanhankaupunginlahden reunaa pitkin (Lemmenpolun reunaa kohti Kuusitietä) että Kulosaaren puolella kartanon saunalta uimarannan suuntaan ja ne yhdistyisivät luontevasti jo olemassa oleviin reitteihin Kivinokassa. Rantareittien suunnittelu ei edellytä kesämajojen siirtoa. Kulosaaren puoleiselle rantareitille löytyy vaihtoehtoinen väylä rannasta nykyään vähäisellä käytöllä olevan pallokentän kautta huoltoreitille. Raivaamalla rantoja (pihlajan taimia) avautuisi näkymä merelle jo olemassa olevilta reiteiltä. Reittien valaisussa on otettava huomioon Kivinokan lepakkoyhteisöt.
  • Kun kulkureittejä tai uusia toimintoja suunnitellaan, olemassa olevia huoltorakennuksia tai kesämajoja ei tämän vuoksi tule siirtää pois tieltä. Kesämajat ovat osa alueen historiaa ja kulttuurimaisemaa ja seisseet rannoilla 40-luvun lopulta saakka. Uimarannan viereisillä alueilla olevat majat ovat alueen vanhimpia, osa yhä pinkopahvisia.
  • Nyt esitetyt suunnitteluperiaatteet eivät ota kantaa siihen, tulisiko kesämajoja siirtää pois tulvarajojenvuoksi. Kesämajat eivät ole kiinteistöjä, eivätkä mökkejä vaan tupia ja majoja, joissa ei ole pysyvää asutusta, joten niihin ei tulisi soveltaa raskaampaa menettelyä. Kesämajoissa ei ole sähköjä tai viemäröintiä. Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmassa vuosille 2016-2021 linjataan, että tulvariskien vuoksi voidaan kaavoituksessa ohjata uutta, ei olemassa olevaa rakennuskantaa. Kun kyseessä ovat kesämajat, joiden elinkaari on vuosia, maksimissaan muutama vuosikymmen, eikä sadaksi vuodeksi suunniteltavista asuin- liike- ym. rakennuksista, asemakaavoituksessa tulisi noudattaa tätä linjausta. Suunnitelmassa todetaan, että ”Kaavamuutoksilla ei kuitenkaan voida velvoittaa jo rakennetulla alueella kiinteistön omistajia suorittamaan tulvasuojelun vaatimia toimenpiteitä.” Helsingistä on tehty tulvariskikartoitus. Helsingissä on yli 10 000 rakennusta tulvariskialueella. ”Vähäpätöisempiä rakennelmia voidaan niiden arvon ja vedenkestävyyden perusteella sijoittaa harkinnan mukaan myös alemmaksi”, todetaan Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan rannikkoalueiden alustavassa tulvariskien arviointiraportissa 31.12.2010, Finnish Consulting Group FCG, Uudenmaan Ely-keskus. Herttoniemen siirtolapuutarha on myös tulvariskialueella, mutta se on suojeltu arvokkaana kulttuuriperintöalueena. Kivinokkaan tulisi suhtautua arvokkaana kulttuuriperintöalueena, eikä sen ilmettä saisi asemakaavoituksella rikkoa.
  • Suunnitelmassa ei mainita alueelle  mahdollisesti rakennettavaa kunnallistekniikka. Kunnallistekniikka vaikuttaa olennaisesti siihen, millaisia toimintoja alueelle voi ylipäänsä suunnitella. Kaupunkilaisille ja kesämajalaisille vuonna 2014 tehdyn kyselyn mukaan tärkein alueelle toivottava palvelu on avoin rantasauna. Toivommekin, että asemakaava ottaa kantaa vessojen, suihkujen ja saunarakennuksen tulevaisuuteen.
  • Tällä hetkellä Kivinokkalaiset maksaa alueen kesätyöntekijän, vessat, jätehuollon ja vedet myös kaupunkilaisten virkistyskäytön osalta. Lisääntyvän virkistyskäytön kustannuksista on sovittava kaupungin ja kesämajayhteisöjen kesken. Myös tämä on otettava huomioon toimintoja suunniteltaessa. Kaupungin on budjetoitava alueen kunnossapitoon ja huoltoon.
  • Vuokrattavat kesämajat ja telttailu toivotaan sijoitettavan niin, että se on Kipparlahden silmukan päässä ja kartanon takana olevalla metsäisellä kukkulalla. Kipparlahden silmukkaan toivotaan lisää pysäköintialueita, jotka palvelisivat myös tätä tarkoitusta. Tällä alueella on myös kunnallistekniikkaa, joka mahdollistaa mahdolliset wc- ja suihkurakennukset.
  • Toivomme myös, että kaupunki rakentaisi kaupunkilaisille katetun grillikatoksen, jossa koululuokat ja retkeilijät voivat paistaa makkarat ja nauttia eväänsä. Hyvä paikka grillille olisi esimerkiksi Kivinokan nokassa tai nykyisen pallokentän reunassa. Emme esitä grillikotaa, joka edellyttäisi henkilökuntaa, vaan sadekatoksella suojattua muurattua tai teräksistä grilliä penkkeineen.
  • Alueella jo olevista rakennuksista, esimerkiksi Valkoisesta talosta, tulisi tehdä eri yhteisöjen ja kaupungin tukikohta, jossa esimerkiksi päiväretkeläiset (koululuokat, päiväkodit, seniorit, seurakunnat, uimaleiriläiset) voivat nauttia eväitä ja pitää sadetta.
  • Toivomme myös, että Maijan kioski, entinen Elannon myymälä, kunnostetaan ja suojellaan. Kioski tulisi säilyttää nykyisenkaltaisessa toiminnassa.
  • Nyt laadittavan suunnitelman tulisi ottaa kantaa alueen talvikäyttöön.
  • Vierasvenepaikkoja ja vesibussi-laituria tervehdimme ilolla ja toivomme näiden toteutuvan.

Toivomme, että voimme olla mukana asemakaavan laadinnassa, ja suunnittelu tapahtuu alueen yhteisöjä ja käyttäjiä aidosti kuunnellen. Suunnitteluperiaatteet ja karttaluonnokset ovat vielä niin alkutekijöissään, että toivomme saavamme tarkemman kaavaluonnoksen lausuntokierrokselle ennen kuin se viedään lautakuntaan.

 

Helsingissä 20.12.2019

Kivinokkalaiset ry