Milloin kivinokkalaisten sauna valmistuu?
Kivinokkalaisten saunan valmistuminen on nyt kaksi kuukautta myöhässä. Saunan piti urakkasopimuksen mukaan valmistua 15. toukokuuta mennessä. Toukokuussa urakoitsija Rasolex Oy ilmoitti, että valmista tuleekin vasta 16. kesäkuuta mennessä. Kesäkuu ja juhannus menivät, ja työmaa on yhä kesken. Kivinokkalaiset ry joutui peruuttamaan jo aikataulutetun Helsingin rakennusvalvonnan tarkastuksen, ja heinäkuussa koko Helsingin rakennusvalvonta on lomalla kolme viikkoa.
Nyt urakoitsija on ilmoittanut, että sauna valmistuu viikolla 33 (10.-16. elokuuta). Ennen kuin pääsemme löylyihin, vaaditaan tämän jälkeen vielä yhdistyksen omat tarkastukset sekä rakennusvalvonnan osittainen käyttöönottotarkastus. Uusia aikoja valvontaan voi varata vasta elokuun alussa.
Tarkkaa päivää on mahdotonta tässä vaiheessa arvioida, mutta jos uusin annettu valmistumisaikataulu pitää, on mahdollista, että saunomme vielä ennen kuin vesien sulkeminen päättää mahdollisuuden saunomiseen tältä kesäkaudelta. Toiveissa on, että pääsemme nauttimaan löylyistä elo–syyskuussa.
Mistä viivästys johtuu?
Saunan rakentamisesta allekirjoitettiin urakkasopimus Kivinokkalaiset ry:n ja Rasolex Oy:n kesken syyskuussa 2025, ja työt alkoivat heti seuraavan kuukauden aikana. Työt etenivät lupaavasti maaliskuulle 2026 asti, mutta sitten alkoivat ongelmat. Työmaalla ei näkynyt etenemistä. Huhtikuun jälkeen urakoitsijan työnjohtaja on vaihtunut jo kahdesti. Työntekijät ja aliurakoitsijat ovat vaihtuneet, tilauksia ja asennuksia on tehty väärin, ja rakennustyömaan viestinnässä on ollut ongelmia. Työmaalla on muun muassa jouduttu purkamaan vääriä paneeleita ulkoseinistä ja löylyhuoneesta, sinne on tilattu vääränmallisia tuloilmasäleikköjä sekä laitettu väärät eristeet ikkunoihin. Urakoitsija paneloi toisen pukuhuoneen, vaikka tätä ei oltu tilattu urakkaan. Lisäksi osa rakennusmateriaalista on tilattu niin myöhään, että valmistuminen myöhästyy tästäkin syystä.
Hankkeen viivästyminen ja tiedonkulkuongelmat ovat aiheuttaneet runsaasti lisätyötä. Rakentamista on täytynyt valvoa normaalia tarkemmin ja samoja asiakirjoja lähettää uudelleen vaihtuneille työnjohtajille.
Ketkä hankkeesta vastaavat kivinokkalaisten puolella?
Kivinokkalaisten puolesta projektin vastaavana työnjohtajana toimii mittavan uran rakennusvalvonnassa tehnyt Ari Poutanen ja LVI-tarkastajana Risto Laakso Mirkir Oy:stä. Yhdistys on teettänyt saunan suunnitelmat kovilla ammattilaisilla. Pääsuunnittelijana toimii arkkitehti Harri Hautajärvi, rakennesuunnittelijana rakenneinsinööri Jukka Reinikainen, ja LVI-suunnitelman on laatinut Jari Ketola. Yhdistyksen valvojilla, pääsuunnittelija Hautajärvellä ja rakennesuunnittelija Reinikaisella on ollut täysi työ pitää huolta siitä, että sauna tehdään piirustuksien ja urakkasopimuksen mukaisesti.
Pahoittelemme tilannetta
Pahoittelemme tilannetta. Myöhästyminen harmittaa meitä kaikkia suuresti, mutta parempi hitaasti kuin hutiloiden ja laadusta tinkien. Yhdistyksen etu on, että sauna rakennetaan huolellisesti ja suunnitelmien mukaisesti — ei hätäisesti tai sinne päin.
Pahoittelemme yhdistyksen puolesta myös sitä, että kesärauhasta huolimatta työmaalta kuuluu rakentamisen ääniä. Suurin osa jäljellä olevista töistä on kuitenkin sisätöitä, joiden ei tulisi aiheuttaa merkittävää meluhaittaa.
Tilanteesta johtuen yhdistykseltämme jää saamatta kesän saunamaksut, joilla oli tarkoitus rahoittaa saunan pienen puolen tekemistä valmiiksi. Saunan tukituotteiden myynnillä (ks. alla) pyrimme saamaan tuloja tähän tarkoitukseen. Lisäksi saaritoimikunta arvioi ylimääräisen saunavastikkeen keräämisen tarvetta.
Tahti on nyt selvästi parantunut, ja työmaalta kuuluvat äänet kertovat osaltaan meille kaikille rakentamisen etenemisestä. Vielä täytyy kuitenkin hieman jännittää ennen kuin hanke on kokonaan maalissa.
Yhdistys tiedottaa hankkeen edistymisestä ja aikataulusta heti, kun saamme lisätietoja.