Kivinokkalaiset ry:n alueella on kaavassa veneille määritelty alue, jossa säilytetään vain ajantasaisella ja maksetulla poletilla varustettuja veneitä. Veneiden säilytys muilla alueilla on kielletty. Huonokuntoiset, poletittomat veneet tulkitaan hylätyiksi tai luvattomaksi roskaamiseksi kaupungin alueella.
Helsingin kaupunki on tarkastanut 19.4.2023 Kivinokan rannoilla olevat huonokuntoiset veneet ja laittanut poisto/siirtokehotuksen 4.5.2023 mennessä. Tämän jälkeen kaupunki poistaa hylätyiksi tulkitut veneet kaatopaikalle. Jos huomaat oman tai tuttavasi näiden veneiden joukossa, olethan yhteydessä ennen 4.5.2023 Helsingin kaupunkiin ja saaritoimikuntaan. Yhteystiedot löytyvät veneisiin jätetyistä poistokehoituksista.
Lisäksi kaupunki on huomauttanut kaavassa määrätyn säilytyspaikan ulkopuolella olleista veneistä. Nämä veneet tulee siirtää välittömästi kaavassa määrätylle säilytyspaikalle Elannon kioskin ja Kivinokan kärjen väliselle maakaistaleelle. Kaupunki tulee tarkastuskäynnille uudelleen kesän alussa, ja tällöin veneiden tulee sijaita niille kaavassa määrätylle maa-alueella.
Alla muutamia esimerkkikuvia poistokehoituksen saaneista ja väärin sijoitetuista veneistä.
Kaupungin tekemien venepoistojen yhteydessä kivinokkalaisilla on mahdollista talkoilla siivota rantaa, jotta sinne kuulumaton jäte saadaan pois. Pidetään Kivinokan rannat siisteinä yhdessä!















