Yhdistykselle oma sauna

Kivinokkalaiset ry:n syyskokous 2024 pidettiin sunnuntaina 1.10. Kokouksessa tehtiin periaatepäätös järjestön oman saunan ja peseytymispaikan rakentamisesta.

Syyskokouksessa hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa vuodelle 2024 lukee näin:

”Uusi asemakaava antaa Kivinokkalaiset ry:lle mahdollisuuden rakentaa oman saunan pienelle uimarannalle. Pienimuotoisen saunan ja sen yhteyteen tulevan peseytymispaikan rakentaminen on yhdistyksen suurin yksittäinen rakennushanke pitkään aikaan. Yhdistyksen oma sauna on erittäin tarpeellinen: JHL:n operoima sauna lopettaa toimintansa, ja peseytymismahdollisuus on kesämajalaisille keskeinen mukavuustekijä, joka varmasti myös kasvattaa kesämajojen arvoa. Tavoitteena on rakennuttaa sauna vuoden 2024 aikana ja mitoittaa hanke siten, että noin ⅔  kustannuksista kyetään kattamaan yhdistykselle kertynein varoin.”

Syyskokouksessa tehnyt ehdotuksen mukaan toimintasuunnitelmaa täydennettiin näin:

”Lisäksi vuonna 2024 tehdään saunan käytölle säännöt, joilla varmistetaan, että sauna ei häiritse rannan käyttöä ja että sen kustannukset katettaisiin saunatoiminnan tuloilla.”

Syyskokouksessa päätettiin myös talousarviosta vuodelle 2024. Talousarvio sisältää 25 euron kertamuotoisen keräyksen järjestön saunan toteuttamiseksi.

Saunaprojektia edistää saunatyöryhmä, johon kuuluu Anna Kähkönen, Kati Suvanto, Sippo Falck, Vesa-Matti Virtanen, Juha Särelä sekä Annukka Alasko. Työryhmä tulee viestimään aktiivisesti hankkeen edistymisestä. Lisäksi jäsenille tullaan tarjoamaan mahdollisuus vaikuttaa tulevan saunan yksityiskohtiin.

Saunan rakentaminen tulee vaatimaan mm. sähköjen vetämisen pienelle uimarannalle sekä ratkaisun pesuvesien hallintaan. Lisäksi tullaan tarvitsemaan lukuisia lupia kaupungilta.

Mikäli kaikki etenee suunnitelman mukaan, on uusi sauna valmis loppuvuonna 2024. Siten viimeinkin myös Kivinokkalaiset ry:llä, kuten muillakin kesämajayhdistyksillä, olisi oma sauna sekä peseytymispaikka!

Lisätietoa etenemisestä on luvassa viimeistään alkuvuodesta 2024.

Kaikkien kivinokkalaisten vuokrasopimukset uusitaan

Kivinokkalaiset ry on uusimassa mökkiläisten vuokrasopimuksia loppuvuoden aikana. Taustalla on Helsingin kaupungin kanssa solmittu uusi maanvuokrasopimus, sen johdosta kaikkien kesämajalaisten vuokrasopimukset tulee uusia.

Isännöitsijä hoitaa nämä sopimusasiat ja merkittävä osa kesämajalaisista on jo saanut heiltä ohjeet ja asian hoitanutkin. Tässä lisätietoa, jotta vuokrasopimusten uusinta menisi mahdollisimman jouhevasti.

Pyydämme kaikki kesämajalaisia tutustumaan näihin ohjeisiin huolellisesti ja hoitamaan oman vuokrasopimuksensa mahdollisimman nopeasti. Mitä sujuvammin saadaan sopimukset uusittua, sitä pienempi lasku tulee yhdistyksellemme tästä varsin mittavasta projektista.

Uutta vuokrasopimusta varten tarvitaan:

  1. Asuinpaikkatodistus kaikilta mökin omistajilta. Todistus tulee toimittaa isännöitsijälle.
  2. Allekirjoitus uuteen vuokrasopimukseen. Suosittelemme sähköistä allekirjoitusta, se on kaikkien kannalta helpoin ja vähiten työläs vaihtoehto.

Ohjeistus asiaan liittyen tulee isännöitsijältä osoitteesta  kivinokkalaiset@tilikoskinen.fi.

Asuinpaikkatodistus tarvitaan kaikilta kesämajan omistajilta.

Asuinpaikkatodistus

Asuinpaikkatodistuksen saa tilattua Digi- ja väestötietoviraston (dvv.fi) nettisivuilta: https://dvv.fi/asuinpaikkatodistus

Toimita todistus/todistukset isännöitsijälle osoitteeseen kivinokkalaiset@tilikoskinen.fi.

Vuokrasopimuksen allekirjoitus

Kun olet toimittanut asuinpaikkatodistuksen isännöitsijälle, on sinulle oikeus allekirjoittaa uusi vuokrasopimus.

Suosittelemme ehdottomasti sähköistä allekirjoitusta. Sähköinen allekirjoituspalvelu vaatii kaikilta kesämajan omistajilta sähköpostiosoitteen ja verkkopankkitunnukset.

Varmista, että olet ilmoittanut sähköpostiosoitteesi isännöitsijälle. Voit antaa sähköpostiosoitteesi laittamalla viestiä osoitteeseen kivinokkalaiset@tilikoskinen.fi.

Pyyntö sähköiseen allekirjoitukseen tulee sähköpostiisi Signom-nimisestä palvelusta parin arkipäivän sisällä siitä, kun olet toimittanut todistuksen isännöitsijälle. Muistathan kurkata myös roskapostista, onko allekirjoituskutsu päätynyt sinne.

Mikäli sähköinen allekirjoitus ei onnistu, voit käydä allekirjoittamassa sopimuksen isännöitsijän toimistolla. Lisätietoa tästä saat osoitteesta kivinokkalaiset@tilikoskinen.fi.

Kiitos kaikille!

Syyskokouksessa valittu hallitus aloittaa tammikuussa 2024

Kivinokka ry:n syyskokouksessa valittu hallitus (Saaritoimikunta) aloittaa toimintansa tammikuussa 2024. Uusiksi saaritoimikuntan jäseniksi äänestettiin kahdeksi vuodeksi Anna Kähkönen, Pauli Jokinen, Tarja Tenkula, ja Kati Suvanto sekä yhdeksi vuodeksi Anne Anttonen ja Mika Korkiakoski. Varajäseniksi valittiin Sippo Falck ja Lari Asshmut. Saaritoimikunnassa jatkavat Annu Ahonen ja Marjut Kuopus.

Uusi toimikunta hyppää puikkoihin, kun vuosi vaihtuu. Antti Möller (kuvassa edessä) lopettaa hallituksessa ja puheenjohtajana. 

Vapaaehtoinen kesämajan siirto mahdollista O-merkityille kesämajoille

Kivinokan uusi asemakaava sekä rakennustapaohje mahdollistavat tiettyjen kesämajojen vapaaehtoisen siirron uuteen paikkaan. Tämä mahdollisuus on ainoastaan niillä kesämajoilla, jotka on merkitty O-merkinnällä.

Vapaaehtoista siirtoa voi hakea tammikuussa 2024. Seuraava mahdollisuus on vuonna 2028.

Helsingin kaupungin asettamien reunaehtojen mukaisesti laaditut ohjeet löytyvät verkkosivuiltamme, alla linkki 👇

http://kivinokka.fi/mokkilainen/kesamajan-vapaaehtoinen-siirto/embed/#?secret=uMkPzWf9VV#?secret=wdpOmpotxd