Kivinokkalaiset ry:n syyskokous pidettiin 14. syyskuuta. Syyskokouksessa valittiin yhdistykselle Saaritoimikunta vuodeksi 2015.
Uuden Saaritoimikunnan muodostavat Marjut Kuopus, Pauli Jokinen, Marja Sylman, Tuuli Laukkanen, Anna Kähkönen, Lauri Kiukas, J. Salonen ja Soile Rusanen.
Lisäksi syyskokouksessa päätettiin mm. seuraavia asioita:
– Hoitovastikkeen suuruus pysyy ennallaan.
– “Mökkitalkkari”. Se sijaan, että ensi kesänä olisi 2 kesätyöntekijää, niin toinen heistä on hieman ammattitaitoisempi mies/nainen.
– Palstamaksut vuodelle 2015 on 30 euroa / palsta. Lisäksi merkittiin muistiin ehdotus, että Saaritoimikunta voi suunnitella palstojen mahdollista puolittamista.
– Veneiden säilytysmaksut Kivinokan rannassa ovat jatkossa 30 euroa / vuosi.
– Saaritoimikunnan jäsenten palkkiot pysyvät ennallaan.